News
Ponsse-konserniin kuuluva seinäjokelainen teknologiayhtiö Epec laajentaa toimintaansa. Yhtiö julkaisi tänään kasvutavoitteensa, jonka mukaisesti yhtiö kasvattaa myös henkilöstömääräänsä. Epec Oy hakee yhteensä 19 ohjelmisto- ja elektroniikka-alan asiantuntijaa.

– Tavoitteenamme on saavuttaa merkittävä markkinaosuus nopeasti kasvavilla työkoneiden ja hyötyajoneuvojen uusien teknologioiden markkinoilla. Meille on tärkeää investoida ja kehittää teknologista osaamistamme juuri Suomessa. Samalla hyödynnämme laajaa kokemustamme kansainvälisessä asiakas- ja sidosryhmäkentässä toimimisesta, Epec Oy:n toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila kertoo.

19 uutta työpaikkaa sijoittuu Seinäjoella sijaitsevan päätoimipisteen lisäksi Tampereelle ja Turkuun. Elektroniikka ja ohjelmistot ovat työkone- ja hyötyajoneuvovalmistajille strategisesti tärkeimpiä investointikohteita ja keskeisiä kilpailukykytekijöitä. Viimevuosina Epec on keskittynyt tulevaisuuden teknologioihin, kuten ohjausjärjestelmiin ja autonomisiin ja avustaviin järjestelmiin sekä työkoneiden sähkö- ja hybriditeknologiaan. Uusien teknologioiden avulla Epecin asiakkaat voivat saavuttaa merkittäviä etuja esimerkiksi työkoneiden parantuneena tuottavuutena ja CO2-päästöjen pienenemisenä. Teknologiat ovat luoneet myös uusia digitaalisia liiketoimintamalleja.

– Teknologian nopeassa muutoksessa myös Epec on ollut voimakkaan kehityksen tiellä. Tuote- ja palveluvalikoimamme strateginen uudistaminen ja laaja investointiohjelma ovat vieneet yhtiötä merkittävästi eteenpäin. Asiakkaamme ovat kansainvälisiä työkoneiden ja hyötyajoneuvojen valmistajia ja näiden Tier1-toimittajia, joiden korkea vaatimustaso on elintärkeää toimintamme jatkuvalle kehitykselle, Jyri Kylä-Kaila toteaa.

Seinäjoella, 4. tammikuuta 2021 EPEC OY Jyri Kylä-Kaila, toimitusjohtaja

Epec on järjestelmätoimittaja, joka on erikoistunut työkoneiden ja hyötyajoneuvojen kehittyneeseen elektroniikkaan ja ohjelmistoihin. Tällä hetkellä 130 henkilöä työllistävä Epec panostaa vahvasti tulevaisuuden teknologioihin, kuten ohjausjärjestelmiin, autonomisiin ja avustaviin järjestelmiin sekä sähköiseen ajovoimansiirtoon. Epec on osa Ponsse-konsernia. ”Olemme lähellä asiakkaitamme, kehitämme ja innovoimme jatkuvasti kestäviä tulevaisuuden teknologiaratkaisuja.”

 

Avoimet työpaikat: ura.epec.fi

Lisätietoja: Jyri Kylä-Kaila, MD, Epec Oy +358 50 317 1178 jyri.kyla-kaila@epec.fi

Jyri Kylä-Kaila

Jyri Kylä-Kaila

Managing Director

Share:

By submitting this form you consent Epec to store and process the information submitted.